Itkonniemen vesilaitoksella tuotetaan talousvettä Kuopion keskeiselle kaupunkialueelle ja useille vesiosuuskunnille. Itkonniemen vesilaitoksen saneeraussuunnittelu alkoi vuonna 2016 ja urakat käynnistettiin syksyllä 2017. Saneerauksessa on uusittu vesilaitoksen automaatiojärjestelmä, prosessilaitteita, LVI-järjestelmät sekä laboratorio-, valvomo- ja toimistotilat. Hanke on edennyt siihen vaiheeseen, että toisen vaiheen uusia prosessilaitteita ja automaatiojärjestelmiä otetaan käyttöön viikon 12 lopusta alkaen. Ensimmäinen vaihe otettiin käyttöön syksyllä 2018.
Prosessilaitteet ja automaatiojärjestelmä on testattu vaiheittain ennen uusitun prosessin käyttöönottoa. Uusitut kemikaalijärjestelmät otettiin käyttöön jo projektin aikaisemmassa vaiheessa.
Huolellisesta ennakkovalmistelusta huolimatta käyttöönoton aikana on kohonnut riski vedenlaatuhäiriöille. Työt suunnitellaan siten, että riski laatuhäiriöille olisi mahdollisimman vähäinen ja ammattitaitoinen henkilöstömme tekee kaikkensa minimoidakseen häiriöriskin. Vedenlaatua tarkkaillaan tehostetusti.
Mahdollisista häiriöistä tiedotamme tarvittaessa erikseen.
Päävedenottamo Jänneniemellä toimii käyttöönottojen aikana normaalisti. Jänneniemen laitoksen automaatio saneerataan hankkeen myöhemmässä vaiheessa.
Itkonniemen vesilaitoksen saneeraus valmistuu vuoden 2019 alkupuoliskolla. Saneerauksen jälkeen laitoksen vedenkäsittelyprosessi on entistä varmempi ja sen säädettävyys paranee merkittävästi entisestä.
Lisätietoja hankkeesta antaa tuotantopäällikkö Markku Lehtola, puh. 044 718 5361 tai markku.lehtola@kuopionvesi.fi.